Joulun alla tiedotusvälineet välitti suru-uutisen: Heikki Silvennoinen on nukkunut pois. Uutinen kosketti laajasti. Läheisten lisäksi meille Kummelien parissa kasvaneille menetys tuntui suurelta.
Heikki Silvennoisen pelleilyt lähtivät jo rippileirillä Pälkäneen Kukkolasta 1970-luvun vaihteessa, kun isonen haastoi mukaan sketseihin. Sketsit siirtyivät kitaran kera keikkabusseihin. 1990-luvulla hommasta tuli TV:stä tuttua.
2000-luvulla Silvennoisen kummelihahmot siirtyi meemeihin ja levisi ulkomaille asti. Pälkäneellä päin maallinen taival päättyi.
Tämä voi tarkoittaa myös Kummelien loppua, vaikka vitsit jäävätkin elämään. Olihan Silvennoinen lähes kaikissa sketseissä keskeinen henkilö. Jo suunniteltu Kultakuume 2 hyllytettiin päähenkilönäyttelijän kuoltua.
Minkälaisen perinnön Silvennoinen on sitten jättänyt?
Yhteisöllisyys
Vuonna 1991 tapahtui pienen pojan mediakentässäni mullistuksia. Postilaatikkoon kolahti sarjakuvalehti Aku Ankka. Muistan vielä tuoreen painovärin tuoksun ja ensimmäisen numeroni kannen: hai kiertämässä yksinäistä kiveä, jolla Aku Ankka seisoo.
Saman vuoden kesällä samalla fontilla televisioihin ilmestyi Kummeli. Tulevina vuosina koulussa piti ottaa englanti apuun, kun A-luokkalaiset sanoivat olevansa parasta A-ryhmää. ”Me ollaan B niin kuin Best!”
Kadullamme harrastimme katulätkää. 1990-luvun puolessa välissä ihmettelin erään hokevan ”sukka pois!”. Hän oli nähnyt juuri Kummeli Storiesin elokuvateatterissa. Me muut emme ja tuntui, että olimme jääneet jostain paitsi.
Niin kuin pihapeleissä, niin myös kaveripiireissä. Kaverit, joita en ollut vielä lapsena tuntenut, meidät yhdisti nuorena rakkaus Kummeliin. Jaksot olivat kiven alla pitkään, jos niitä ei sattunut olemaan jollakin videonauhalla. Kun niitä DVD:llä alkoi ilmestymään 2000-luvulla, niitä odotettiin kuin kuuta nousevaa ja päntättiin kuin koealuetta. Jaksoja ja leffoja seurataan edelleen etsien mitä niistä lohkaisisi kohtaamisiin. Kummelit oli kuin osa oppivelvollisuutta.
Tee mitä tykkäät (älä ajattele mitä muut ajattelee)
Heikki Silvennoista kuvattiin ujoksi ja tarkkailevaksi luonteeksi. Nuorena musiikkikeikoillaan hän oli hiljaa ja huomaamaton. Keskittyi soittamiseen, joskin taitavaan sellaiseen.
Kummelia katsomalla huomaan, kuinka hänellä, kuten muillakin, riittää pokkaa. Keikkabusseissa ja takahuoneissa näkyikin Kummeli-Silvennoinen ja hahmot olivat räävittömiä. Pelleilystä tuli toinen ura Silvennoiselle. Vaikka musiikkiin hän suhtautui vakavasti, niin komedia ei estänyt sitä saraa. Itseasiassa nämä alat yhdistävästä Matti Näsän Jumankauta juu nääs päivää -rallatuksesta hän eniten Teosto-maksuja tilitti.
Silvennoinen on hyvä esimerkki siitä, kuinka omista lahjoista voi tulla työ monella saralla. Kun uskaltaa.
Huumori on selviytymiskeino
Missä on synkkää kuin multa, siellä myös huumori kukkii. Tunnen hautausurakoitsijoita, jotka ovat joutuneet noukkimaan vainajia hirsipuusta ja kohtaamaan surkeita kohtaloita. Heidän parissaan tärkeä voimavara on työntekijöiden keskinäinen huumori. Se voi olla aika synkkääkin.
Silvennoisella todettiin harvinainen verisairaus muutama vuosi sitten. Silti pilke silmäkulmasta ei himmennyt. Hänen mukaansa huumorin löytäminen vakavistakin asioista voi auttaa kestämään.
Vaikka Silvennoinen siirtyi ajasta ikuisuuteen, ei suru ole ainoa tunne, jota ihmiset tuntee. Heille saattaa tulla myös hymy huulille muistellessa Silvennoista ja hänen hahmojaan.
Hän toi paljon iloa maailmaan, huumorin kautta.