Nurmijärven vaakuna

Kamala presidentiksi

Vitsailin presidentinvaalien alla, että miten ikinä Yhdysvaltojen presidentinvaaleissa käy, on tuleva presidentti KAMALA!

Kieltämättä esimmäisellä kaudellaan Trump teki politiikasta kiinnostavaa klikkiotsikkopopulismillaan. Toinen tuotantokausi voi sisältää tuntuvampiakin juonenkäänteitä jopa täällä Euroopassa.

Kävin katsomassa ikään kuin trailerina tulevasta Trumpin uran alusta kertovan The Apprentice -elokuvan. Tuossa elokuvassa Trumpille opetti asianajaja Robert Cohn kolme teesiä. Käydään ne tässä läpi, jos saamme niistä hieman oppia omille urillemme.

  1. Hyökkää hyökkää hyökkää

Jo presidentinvaaleissa on huomattu, kuinka vastaehdokkaista kaivetaan kaikki epäilyttävä. Tähän on syyllistynyt myös vastapuolue demokraatit. Aseet asetti kuitenkin Trump.

Elokuvassa Trump pyysi Cohnia edustamaan Trumpien kiinteistöyhtiötä, joka oli haastettu oikeuteen värillisten sivuuttamisesta vuokra-asuntomarkkinoilla. Tällöin Cohn kaivoi kuvottavimman salaisuuden vastapuolen historiasta, joten homma saatiin soviteltua Trumpien hyväksi. 

Hyökkäys lienee paras puolustus, kun kunnialliselle linjalle on lähdetty?

  1. Älä koskaan myönnä mitään

Herra, joka on perustanut sosiaalisen median palvelun nimeltä TRUTH, luulisi kunniottavan totuutta. Totta on kuitenkin se, että Cohnin toinen oppi on, että älä koskaan myönnä mitään. Parempi kieltää tapahtunut kuin joutua siitä tilille tai parantaa tapansa. 

Entinen tuleva presidentti on todennut, että hän ei koskaan halua näyttää heikouttaan sen jälkeen, kun viina vei Donaldin veljen, jonka koki liian herkäksi.

  1. Julista itsesi voittajaksi

Tämä on kieltämättä juhlallinen, nostattavakin. Maratoonillekin kun lähtee, yksi motivoiva ajatusleikki on kuvitella itsensä saavuttavan maalin ja yleisön hurraavan. Juoksu pitää kuitenkin voittaa, jotta julistetaan voittajaksi. 

Tätä julistusta Trump yritti 2020 Yhdysvaltain presidentinvaalien yhteydessä. Samalla kiellettiin edellisen teesin mukaisesti vaalien lopputulos. Viilunkia!

Tässä hieman mallinnetut teesit ehkä hieman fiksumpaan elämään itseltäni:

  1. Ole rohkea

Kohtaa ihmisiä reilusti ja rohkeasti. Yrittänyttä ei laiteta.

  1. Keskity hyviin asioihin

Ehkä jokaista epävarmuutta ei kannata kertoa. Virheet on hyvä kuitenkin tuoda reilusti esiin. Totuus tekee vapaaksi.

  1. Usko itseesi

Kuvittele saavasi työpaikka tai asiakas, niin saat kivasti itsevarmuutta kohtaamiseen tai hakemiseen.

Comments are closed.