sipilä-86

Lukeeko blogeja enää kukaan?

Jo kymmenisen vuotta sitten bloggaajana meritoitunut tuttuni siirtyi kokonaan Instagram-bloggaajaksi. Tänä päivänä Tiktok täyttyy puhuvista päistä. Viraaliksi videoitunut some on muuttanut blogin alukirjaimen v:ksi. Lukeeko nettiä enää kukaan? 

Pitkät tekstit puuduttavat. Digimarkkinointia ja viestintää viime vuosina opiskelleena olen itse asiakkaille terästänyt, että sanoman tulee olla napakka. Jos nettisivuille tulee tekstiä, voisiko tuhat sanaa korvata kuvalla? Kuinka monta sanaa korvaakaan video?

Kirjoja kulutetaan kyllä – joku muu ne ovat ääneen sinulle valmiiksi lukeneet. Mikä selittäisikään podcastien suosiota? Itsekin huomaan multitaskaavani välillä kuunnellen Helsingin Sanomien pitkän artikkelin samalla kun ripustelen pyykkejä. Itselle kuuntelu on kätevää arkisen puuhaamisen yhteydessä, kuten tutulla juoksulenkillä.

Silti teksti on edelleen merkittävä osa markkinointia. Jos nettisivujesi blogissa mainitaan avainsanoja, mitkä auttavat Google-näkyvyydessä, kannattaa se kirjoittaa. Vaikka harva lukisi, potentiaalinen tärkeä asiakas sen saattaa lukea. Sanat luovat todellisuutta.

Tietysti myös, jos on taitava kirjoittamaan ja nauttii siitä, suosittelen. Itselleni myös.

Ps. Eräs viestinnän vinkki on ”KISS”. En tarkoita olla tekstissä mielin kielin vaan: ”Keep It Simple, Stupid!”

Comments are closed.