Istun tässä tuntemattomien pöydässä. Tutustuin ja juttelin, toki seuruekin oli avoimia keskustelulle. Vielä keväällä vastaavassa tilanteessa harmitti, kun en avannut suutani.
Ei, tämä ei ole linnan juhlista, vaan yrittäjien gaalasta. Ja vaimo oli mukana.
Suomessa arvostetaan omaa tilaa ja rauhaa. Itsenikin olen lukenut introvertteihin. Siinä tilanteessa vanhat tutut – tai uudet, yhteyden luoneet ekstrovertimmät – ovat olleet avuksi. Harva kaipaa tilaa ja rauhaa niin paljoa, että haluaa tyystin yksin olla.
Siskoni kertoi tarinaa teini-ikäisestä minusta, joka meinasi erkaantua kotikoneelle. Vaikka maailma oli avautumassa netissä, oli tärkeää löytää yhteyttä myös maan päällä. Onneksi seurakunnasta löysin oman kaveriporukkani.
Minusta kuulemma kuoriutui ihan seuramies. Saatan edelleen lämmetä hitaasti uusille ystävyyksille, mutta huomaan yhä enemmän olevani se, joka kutsuu mukaan ja juttelee sille yksinäiselle.
Tänä syksynä on auennut vielä uusi vaihe: olen saanut tunnustusta verkostojen rakentamistaidoistani. Olen ihmetellyt ihmettelijöitä: vuosien varrella tuttuja on kertynyt ympärille eri yhteyksistä ja heitä olen sitten yhdistänyt. Ei sen kummempaa. Osin toki osuu toimenkuvaanikin viestintävastaavana Fida Bisnestiimissä. Torstaina osa heistä kokoontui toimistollani.
Se auttaa, että on kahtena korvana ja yhtenä suuna. Tekee onnellisemmaksi olla auttamassa kuin olla autettu. Yhdistää, eikä kyräillä. Oppia saman alan tekijöiltä, eikä vältellä.
Ehdottomasti yrittäjän hyveitä.