Juoksin 5 h 45 putkeen. Jos sen laittaa noin, se kuulostaa hyvältä. Jos sen laittaa siihen kontekstiin, että se on maraton-aika, se ei ole mairitteleva aika. Se on miltei 2 tuntia pidempi kuin oma ennätys.
Eräässä puheessani yrittäjille sanoin, että jotkut harrastaa maratoneja, mä harrastan maratonharjoittelua. Näet usean vuoden ajan suunnitellut kaudet ovat jääneet ilman kisatulosta, eli maratonia. Viimeksi toukokuussa lääkärin määräyksestä selkäkivun vuoksi jouduin perumaan osallistumiseni Helsinki City Marathonille (tai oikeastaan lahjoitin sen oikeuden eteenpäin). Sitä ennen 4 vuotta sitten maratonini siellä meni ihan plörinäksi. Sama oli toistua nyt.
Olin siirtänyt maraton-tavoitteeni alkusyksyyn. Viime viikolla huomasin, että ainoa mahdollisuus oli saman viikon sunnuntai. Olin jo juossut saman viikon maanantaina ns. Pyhäjärven lenkin (27 km) ja siinä huomasin, että jaksan pitkään juosta ja jäi vielä reserviäkin. Kovasti pitäis keventää jo kaksi viikkoa ennen maratonia, mutta fiilis oli hyvä maraton-jaksamisen suhteen. Jäikö kuitenkin vauhtikestävyystreenit vähiin? Harjoittelinko liikaa sykkeen enkä vauhdin perusteella? Pää oli virkeä ja sykekin maltillinen, mutta jalat eivät vaan totelleet sitä tahtia, mitä halusin, kun sunnuntain koitos koitti.
Vaikka tuntuu, että neljän tunnin suoritus on kaukainen haave, pitää muistaa, että 25-vuotias on eri asia kuin 39-vuotias, vaikka 2011 oli ihan just: 14 vuotta sitten! Tiedän, että vanhemmiten voi myös tulostaan parantaa, mutta myös 10 kiloa lisää puolisen tuntia maratonaikaa. Hyvän ruokahalun lisäksi salilla käynti voi tehdä karhunpalveluksen lenkkipolulla. Toki lihaksia tarvitaan, mutta eipä ylimääräiset lihakset ole kuin painolasti pitkässä juoksussa. En ole mikään muskelimies, mutta mitkä olisikaan vauhdit, jos olisin niin sanottu kesän kuivattama orava?
Lopulta, kun huomasin, että tavoitejänikset karkasi, päätin vaan nauttia matkasta. Kuten joka treenilenkistä. Ja olla sisukas. Lähteä aina uudelle kympille, vaikka kaksi viimeistä kierrosta olin keskeyttää.
Kuten Helsingissä 2021 lämpöpeitto päällä jolkotin maaliin kropan prakatessa matkalla – on pääasia, että ei luovuta (Instagram-julkaisun viimeinen video).
Juoksu on parasta terapiaa. Sen niminen tietokirjakin on julkaistu.
Terapia-niminen yhtye on taasen sanoittanut: ”Sisälläni nauran, olen voittaja: viimeisenä maalissa”.