MÀ todistin tÀtÀ eilen. PyörÀilijÀltÀ petti pakastepussi, jonka seurakuksena rahkapurkit pyöri pitkin suojatietÀ. Onneksi hÀnellÀ paloi vihreÀ. Itse seurasin kerÀilyÀ aitiopaikalta auton ratista punaisen palaessa.
MitÀ tehdÀ? Huomasin, ettÀ hÀnen tarakkansa ei kantanut kuin graavilohen ja kainalo oli tÀynnÀ tuotteita.
Olisin voinut viilettÀÀ nauraen karkuun. Toisaalta minulla on moninkertaisesti pakkausmahdollisuuksia autossa kuin hÀnellÀ pyörÀssÀ. Kuten se oranssi kassi, jonka Ruotsista sain, voisi olla hÀnelle nyt paljon hyödyllisempi. HÀn kun jÀi liikenteenjakajaan miettimÀÀn, miten tÀstÀ voi jatkaa: pyörÀillÀ ei voi ja talutuskin on hankalaa: vihreiden palaessa hÀn kun ei liikahtanutkaan.
Juoksin jahkailijan kiinni ja tarjosin kassia. HĂ€mmentyneenĂ€ hĂ€n kÀÀntyi ja otti kuulokkeen korvaltaan: âHitto, oikeesti? Etkö sĂ€ tarvi sitĂ€?â. Avasin sen tuntemattomalle, johon hĂ€n laski ostoksensa ja pÀÀsi jatkamaan matkaa. Toivotin hyvÀÀ joulua. HyvĂ€ mieli tuli myös itselle.
Eikö tuota joulu ole parhaimmillaan: antaa toiselle se, mitÀ toinen tarvitee enemmÀn kuin itse?
Ja pÀÀstÀ kirjoittamaan siitÀ vielÀ LinkedIniin.

